perjantai 26. heinäkuuta 2013

Heinäkuun mietelmiä.
Vajaa kolme viikkoa Itävallan IM:n ja Joroisten puolimatkan SM-kisojen välillä ei ollut riittävästi täydelliseen palautumiseen: tuloksena SM-hopea ja kilpailun 3. sija. Vaikka kuinka toivoin riittävää palautumista ja hyvän vireen löytymistä kisapäivänä, oli Joroisten kisa vähän liian aikaisin. Juoksualkuverryttelyn aikana olo tuntui hyvältä. Kuitenkin heti uinnin startissa tunsin tahmeutta, mikä ei johtunut liiallisesta tankkauksesta. Uinti kokonaisuudessaan sujui kohtuullisesti, jäin vain minuutin Panu Liedolle. Pyöräilyn alussa jalat tuntuivat väsyneiltä, mutta uskottelin sen johtuvan vain lajinvaihdosta. Tunne ei kuitenkaan siitä miksikään muuttunut pyöräilyn edetessä. Juoksuosuuden alussa jalat tuntuivat lyijyltä. Pelkkä ajatus maaliin selviämisestä vaikutti jo voitolta sinällään. Juoksuosuutta kirvoitti loppuun asti kamppailu hopeamitalista Panu Liedon kanssa. Viimeinen juoksukierros (5km) oli todella tuskainen. Onnistuin kuitenkin karistamaan Panun pois hänniltäni pari kilometriä ennen maalia. Maaliin saavuin kuta kuinkin tajunnan hämärärajamailla.

Kisan jälkeinen viikko on kulunut lepuutellen perheen parissa – pieni lomamatka Helsinkiin tapaamaan triathlon ystäviä. Piipahdus kotiin hierontaan (ja nurmikonleikkuuseen). Kuukausi on kulunut kisoista palautumiseen ja valmistautumiseen. Nyt pitäisi saada parin viikon tehokas treenikausi aikaiseksi, jotta Kalmarin IM:ssä elokuun puolivälissä kunto olisi kohdillaan.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

moro


Terve, viime päivityksestä on kulunut jo luvattoman kauan, joten tässä vähän juttua miten on hommat ovat edenneet kesäkuussa.

Alkukuusta tein kovia pitkiä treenejä. Pirkanpyöräilyn piti olla viimeinen pitkä kovavauhtinen pyörälenkki ennen IM Itävaltaa. Päätin kuitenkin jättää  217km reitin väliin, koska tunsin kehossa väsymystä; sykkeet ja vauhdit olivat laskusuunnassa. Onneksi perheellämme oli lomamatka Italiaan sukulaisten kera ja pyörälaukku sai jäädä poikkeuksellisesti kotiin. Olikohan kolmas reissu ulkomaille ilman pyörää. Majapaikka oli maaseudulla lähellä Fanon merikaupunkia, jossa oli oikein mainio levätä ja viettää laatuaikaa perheen parissa. 5:en päivän loma osoittautui oikein hyväksi keinoksi saada vire takaisin ja viimeiset treenit ennen IM:ää sujuivat oikein mukavasti, ei ollut ongelma nostaa sykkeitä korkealle ja vauhtikin oli hyvää vedoissa. Tällä hetkellä pystyn nostamaan sykkeet samalle tasolle pyörällä ja juosten. Aikaisemmin ero oli 10 lyöntiä korkeammat sykkeet juoksussa. Sen pitäisi tarkoittaa pyöräkunnon parenemista.

 

Kisareissuun lähdettiin vaimon kanssa keskiviikkona 26.6. ja lapset pääsivät mummilaan täyshoitoon. Kuopuksella oli alkuun sen verran kovat eroahdistukset ettei suostunut syömään eikä juomaan paljoakaan, ja näytti pahimmillaan jo siltä, että Tuijan pitäisi lähteä aikaisemmin kotiin. Onneksi pikkuisen eroahdistus helpotti sen verran, että se vaihtoehto voitiin unohtaa.

Tein tällä kertaa erilaisen tankkauksen kisaan ja se tuntui toimivan hyvin, ei ollut uppotukkimainen olo uidessa eikä pyöräilyn alussa hapottanut ja särkenyt jalkoja, taidan valmistautua seuraavaan koitokseen samalla tavalla.

Uinnissa ei ollut isoja ongelmia ja tyydyin peesaamaan sopivassa paikassa, tuntui etten rasittanut itseäni kovinkaan paljon ja vedestä noustessa jalat tuntuivat valmiilta pyöräosuuteen. Myös pyörän alku lähti ongelmitta liikkeeseen ja yleensä pyöräilyyn siirryttäessä ilmaantuneet  jalkasäryt pysyivät poissa, todennäköisesti uudenlaisen tankkaamistavan takia. Heti alkumatkasta lähdettiin ajamaan melko haipakkaa ja ajattelin olivatko kilpailijat käsittäneet tekevänsä puolimatkaa eikä Ironmania. Varsinkin vanha tuttu Hofler olympiamatkoilta piti kovaa vauhtia yllä, ehkä repi liikaakin, koska kaveria ei tokalla kierroksella enää näkynytkään.

Ekan kierroksen lopussa kun saimme Raelertin kiinni ajattelin kisan sujuvan kohtuu hyvin vaikkei tietoa omasta sijoituksesta ollutkaan. Toinen kierros ajettiin kovaa ja välillä olin todella tiukoilla ja kivun tunne oli sama kuin joskus olympiamatkan word cup kilpailuissa, silloin kun joutui ajamaan täysiä edellä menevää porukkaa kiinni. Jaksoin viimeiseen kovaan mäkiosuuteen asti, mutta heti mäen alussa eräs Britti otti irtioton, johon kaikki lähtivät mukaan ja itsekin sinnittelin miltei ylös asti mukana. Siinä vaiheessa kun alkoi oksettaa ja jalat muuttuivat voimattomiksi oli pakko antaa periksi. Onneksi vaihtoon oli jäljellä pääosin alamäkeä. Sain palautettua jalat sellaisiksi, että pystyin juoksuosuudelle siirryttäessä kokeilemaan kantaako jalat vielä. Alkuun otin ihan vain hipsuttelua ja mietin kannattaakohan edes yrittää. En ollut kuitenkaan lähtenyt keskeyttämisasenteella ja jatkoin töpöttelyä mahdollisimman matalalla askeleella. Kun olin juossut noin 10km, muuttui juoksu mukavaksi eikä kanssakilpailijoita lapannut ohi.  Aloin uskoa mahdollisuuksiin selvitä maaliin asti kunnialla. Vasta kun juoksua oli jäljellä  8km sain tiedon vaimolta että olin noussut seitsemänneksi ja  5 sija on ihan käden ulottuvilla sain lisäpotkua jalkoihin ja lopulta nousin neljänneksi. Juoksuosuus itse asiassa tuntui helpommalta kuin pyörä mutta ihan kaikkein lennokkaimmalta se ei tuntunut. Seuraavassa kisassa kun pääsisi hiukan säästämään jalkoja juoksuun, voisi olla mahdollista juosta oma maratonennätys. Se nähdään Kalmarissa elokuussa. Nyt pitää ennen sitä palautua, pysyä terveenä ja valmistautua Joroisten puolimatkan SM-kisoihin, joka on yksi pääkisoistani tänä vuonna. Vasta Kalmarin IMn jälkeen tietää miten kausi jatkuu, sieltä pitäisi saada 800 pistettä, jotta liput Havaijille kannattaa ostaa. Palaamisiin!