sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Terve Pirkkalasta
Taas ehti pari viikkoa lipsahtaa viime päivityksestä.
Siinä ajassa on alkanut kunto pikkuhiljaa nousta siitä montusta mihin Kalmarin kisan jälkeen jäin.
Olen päässyt eroon kivuliaista jalkasäryistä, jotka vaivasivat aloitettuani uudelleen harjoittelun.
Säännöllinen venyttely, saliharjoittelu ja lihashuolto ovat auttaneet ja pitkilläkin juoksulenkeillä kipu on pysynyt poissa. Toivottavasti vielä ensi viikolla pääsen tekemään pari kunnon pyörätreeniä ennenkuin keli muuttuu liian kylmäksi ajaa ulkona. Viimeistelyn saan onneksi tehtyä etelässä, jossa olen tämän kuun loppussa 10 päivää. Sitten vajaa viikko kotona ja kisaamaan Arizonaan.

 Nyt siirtyminen uintireeneihin sujuu helpommin kun sain hankittua Fordin Hämeenlinnan Vaunulasta sopivalla sopimuksella. Kyllähän sitä juosten tai pyörälläkin hallille pääsee, mutta varsinkin kelien muuttuessa kylmemmiksi siitä tulee hankalaa. Nyt pitäisi uinti määrienkin nousta ja saan lisää laatua treeneihin.

Pyöräharjoitteluun olen koittanut panostaa ajamalla miltei joka päivä joko ulkona tai rullilla sisällä, eilen tosin oli tahmeaa ja tänään pidin vapaapäivän perheen parissa. Ensin ulkoilua lähimetsässä majaa lasten kanssa tehden, sitten kotona haravointia+ polttopuiden siirtämistä sisätiloihin. Iltapäivällä Inkun uintitreeni ja liukurileikkejä jätskin kera.

Ensi viikolla on tarkoitus tehdä pari pitkää pyörälenkkiä tai yhdistelmää mutta jos on kylmää ja sateista on suunniteltava toisin. Yksi pitkä juoksu järven ympäri ja yksi treeni radalla ainakin kuuluu suunitelmiin, loppuviikosta käynti Lahdessa kruunaa syysloman.

Arizonan jälkeen heti 23-25.11 viikonloppuna olisi tarkoitus pitää tri-viikonloppu Nokialla.
Ideana olisi keskittyä laji- tekniikoihin, luennoida  kausisuunnitelusta ja rytmityksestä kuinka harjoitella oikein. Enemmän tietoa löytyy sivuilta pedart.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti