sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Cairns IM

Kisan kulku
Aamulla klo 0545 kisapaikalle, vettä satoi ja vaihtopaikka muuttunut nurmikosta mutavelliksi. Se ei ketään haitannut ja sade oli myös lämmintä joten ei tarvinnut palella. Uinti oli vaihtelevassa aallokossa hiukan hankala ja muutama kerta tuli hörpättyä suolavettä, silti meinasi krampata lopussa. Uinti sujui ihan ok, aallokon takia suunnistus vei välillä hiukan aikaa. Noustessa viidentenä vedestä jalat tuntuivat hyviltä ja pyöräily lähti hyvin käyntiin. Alussa oli hankalia mukulakivi korotuksia, ensimmäisessä geelipullo tippui joka oli poimittava takaisin matkaan muuten olisi käynyt köpelösti. Noin 30km kohdalla takaa tuli porukka ja siinä porukassa pysyin ongelmitta. Ekan kierroksen loppupuolella vauhti kasvoi ja alkoi olla hiukan tukalaa varsinkin ylämäissä. Saimme kärjen kiinni noin 90km kohdalla mutta vauhti ei siitä silti hidastunut. 150km kohdalla oli jättäydyttävä kärkiporukasta ja alkaa säästelemään jäljellä olevia voimia juoksuosuudelle. Jalat alkoivat tuntua ennen vaihtopaikkaa paremmilta ja juoksu lähti ihan mukavasti liikkeelle. Selvää oli kuitenkin ettei liiallisiin vauhdinlisäyksiin  ollut varaa jos halusi juosta loppuun asti. Pystyin pitämään tasaista vauhtia mutta ihan kärkeen en pystynyt nousemaan, Lopulta saavuin maaliin viidentenä. Siihen olen tyytyväinen, vielä tiistaina tuntui etten välttämättä pysty edes selviytymään maaliin.

Tämä antoi itseluottamusta tulevaan, kun saan  onnistuneen reenijakson ja valmistautumisen seuraavaan kisaan varmasti pystyn vielä parempaankin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä veto, mutta tuuhan kotiin sieltä pikkuhiljaa, niin ruvetaan taas reenaamaan...

    VastaaPoista