maanantai 12. toukokuuta 2014

Australiassa leirillä


Terve täältä kengurumaasta
Tällä kertaa matka sujui aikataulun mukaan, aikaeroon sopeutuminen myös. Tietenkin muutama yö meni valvoessa mutta sen jälkeen päästiin paikalliseen rytmiin kiinni.

Eka reeniviikko on  takana ja se sujui nousujohteisesti. Viime keskiviikon kova lyhyt yhdistelmä(4km ui, 2h py, 30min ju) kulki suunnilleen samaa vauhtia kuin viime vuonna samalla radalla parhaimmillaan. Torstaina tein pitkän pyörälenkin nousevalla sykkeellä, edellinen päivä vei ylimääräisen innon  lähteä heti reippaasti. Perjantai meni palautellessa kevyttä reeniä tehden ja lauantaina oli vuorossa  pyörämäkivetoja class house mountainsilla. Sunnuntainan kova pitkä yhdistelmä 4hpy jossa vikat 2h syke 140-60+1h juoksua sykkeellä 150-60. Tänään aamulla pitkä juoksu joka kyllä tuntui pitemmältä kuin mitä se olikaan. Toivottavasti ens viikolla tuntuu helpommalta. Iltapäivällä oli palauttava meriuinti vuorossa, vesi on edelleen lämmintä (23astetta) vaikka onkin talvikausi alkamassa. Sää on ollut samanlaista kuin suomen kesä heinäkuussa, oikein hyvät olosuhteet kaikenlaiselle harjoittelulle.

Tavoite oli reenata myös paikallisen tri-klubin kanssa mutta heillä oli viime viikko vapaata. Tällä viikolla olisi kuitenkin tarkoitus mennä ainakin yhdistelmäreeniin  perjantaina  ja aquatloniin lauantaina. Tuntija ei ole ihan hirveästi tullut mutta se ei ole  tarkoituskaan, peruskuntoa tehtiin tammi ja helmikuussa.
Ens kertaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti