sunnuntai 15. helmikuuta 2015


terve. Tällä viikolla reeni maistui ja kulkikin hyvin. 3 pitkää uintia 2 pitkää hiihtoa ja 1pitkä juoksu tänään joka meni erittäin hyvin. Kyllä hiihto on hyvä kunnonkohottaja. 28 km 1h54min jossa alku rauhallisesti. Vauhti ei hyytynyt lopussa vaan pysyi helponoloisena loppuun asti. Nyt ei paranis paljoa vauhtia kiristää mutta 30v reenattu pohjia joten en usko meneväni hetkessä ylikuntoon. Ens viikolla lisää. Reeni intoa

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Tästä alkaa valmistautuminen kohti Texasin im skabaa. Kunto on hyvässä nosteessa. Huomenna wattitesti pirkkahallissa ja päälle 3hiihtoa toivottavasti on nihkeä keli jotta purisi kuntoon paremmin. Olen nyt myös vaihtamassa pyörämerkkiä vaikka vanhassakaan ei ollut mitään vikaa ja yhteistyö sujuu erittäin hyvin. Ammattilaisuraa ei kuitenkaan ole enää montaa kautta jäljellä joten nyt oli tehtävä päätös koittaa jotain uutta ennen ikämies-aikoja. Palaan pyörä asiaan kun asia varmistuu. Olen nut myös avannut avoimeen Facebookiin triathlete jarmo hast sivun jota on tarkoitus myös päivitellä useasti kauden aikana. Näin saan vielä paremman näkyvyyden tukijoille ja lukijoille. Tässä ensimmäinen kuva uintivarusteista, www.swimshop.fi löytyy nämä ja paljon muuta. joita käytän aina uintitreeneissä. Huomenna lisää

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulutervehdys  Pirkkalasta. Kisaraportin tekeminen on hiukan viivästynyt Joulukiireiden takia. Ainoat hyvät syyt pyörävauhdin nihkeyteen ovat mielestäni liian kovatehoiset vastusharjoitukset ja kevyiden live- pk lenkkien puute. Tein myös normaalia enemmän saliharjoittelua joka  paransi hetkellisesti voimantuottoa ja vähensi väsymyksen tunnetta  tehoharjoituksissa. Siirsin todellista palautumisen tarvetta siis myöhemmäksi. Oikeastaan edes kisaviikolla en huomannut mitään poikkeavaa vireystasoissa. Vasta kisassa pyörän päälle hypätessäni jalat tuntuivat oudon puutuneilta ja sama tunne jatkui läpi osuuden.

Saliharjoittelua en aio jättää pois mutta pitkiä lenkkejä on mentävä ulos tekemään jotta keho saa tarvittavaa huuhtelua. Pitkät lenkit on tehtävä joko maasturilla tai hiihto+rulla yhdistelmillä. Seuraavaan kisaan on miltei 5kk aikaa joten pitkästä aikaa ei ole kiire rakentaa pyramidia kuntoon.
Kisana tulee olemaan Texas ja startti on 17.5. 2015. Sen jälkeen on viisaampi Havajin osalta 2015.

Hyvä harjoituksia ja Jouluja kaikille + Onnellista uutta vuotta 2015

perjantai 5. joulukuuta 2014

kisa ausseissa


IM kisa Busseltonissa Australiassa.

 Matka alkoi 29.11 noin 24h matkustuksella Helsingistä Perthiin jossa olimme ensimmäiset 3 päivää palatuen matkan rasituksesta. Ilmeisesti alkaa tottua aikaeroihin koska heti seuraavana päivän olo tuntui melko normaalilta eikä vetämättömältä kuten yleensä pitkän matkan jälkeen. Reenit jäivät vähiin, pelkästään kävelyä rannalla ja seuraamista miten surffi-koululaiset selviytyisivät allolle. Tiistaina tuli tutustuttua Perthin yhteen uintikeskukseen jossa oli vaatimattomasti 3 Olympia-allasta jossa ainakin yhdessä 12 rataa. kaksi ulkoallasta ja yksi iso sisäallas jossa on tehty monta lyhyenradan maailmanennätystä 90-luvulla. Harjoituksena tein kisavauhtisen 600m ilman alkuverraa jotta sunnuntaina olisi keho valmiudessa ilman käyntiä vedessä. Kisa-aamuna tulee olemaan vain 10 astetta ilman lämpötila joten veteen on turha mennä verrailemaan.

 Keskiviikkona siirryimme kisakylään, ajomatkaa noin 240km. Matkalla oli kisa kuka näkee eniten kenguruita mutta saldo jäi kaikilta kovin laihaksi, 1 pieni ryhmä puolimatkassa lepäilemässä puiden varjossa. Perillä tein vain kevyen juoksun jossa muutama rento kiihdytys. Tänään aamulla ajoimme tunnin pyörällä ja siinä muutama 10min veto reipasta pienellä palautuksella. Ajo tuntui hyvältä vaikka edellisestä vedosta livenä olikin jo 2 kuukautta. Iltapäivällä haimme kisanumerot ja testasimme starttipaikan. Uidessa oli pieni pelko tuleeko hai morjestamaan. 2 viikkoa sitten samalla alueella oli kuulemma nähty 4 metrinen hai, sen kanssa ei huvittaisi tehdä tuttavuutta lähemmin. Ilmeisesti haita ei ollut ihan lähietäisyyden päässä mutta Einiön Markus näki muutaman  leveydeltään 1.5m rauskun uiskentelemassa pohjan tuntumassa.

 Huomenna otetaan hiukan rauhallisemmin ja lauantaina pienet herättelyt ja sunnuntaina 23:30 startti kotimaan aikaan. kisaa voi seurata www.ironman.com/ilve coverage. Kovia kisakumppaneita on viivalla ja hyvin pitää onnistua jotta podiumilla olisin. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja kuntokin tuntuisi olevan hyvä.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Terve Barcelonasta, oikeastaan calellasta. Kisa takana ja lyhyt kertaus miten sujui:
Uinti oli hiukan alakanttiin kuntoon nähden. Vauhti oli alussa kateissa ja vaikka puolenvälin jälkeen tuntui paremmalta kärki oli jo karannut liian kauas. Myös pyöräilyn alku oli tahmea, vasta 20km kohdalla jalat alkoivat toimia paremmin. Pikkuhiljaa alkoi ryhmä suurentua ja parhaimmillaan meitä oli n 20 ajajaa. Toisella pitkällä kierroksella alkoi ns vauhtileikittely joka oli monelle kuluttavaa juoksu ajatellen. Omat jalat kuitenkin toimivat aika hyvin juoksuosuuden alussa mutta 3 kierroksella alkoi hiukan vauhti laskea ja yksi pritti juoksi ohi. Maalissa sijoitus oli seitsemäs. Tämä oli päivän kunto, ihan perussuoritus. Parempaa kuitenkin lähdin hakemaan sen verran hyvältä kunto vaikutti. Seuraavassa kisassa sitten ylisuoriutuminen.
Mukavaa syksyn jatkoa

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Terve, on ollut niin kova tahti päällä että unohtu päivittää tekstit viime ajoilta. No reenit ovat sujuneet hyvin ja barcan viimeistelyleirikin onnistui erinomaisesti. 7 päivää reeniä 800 km pyörää, uinnit ja juoksut päälle. 3 tehopäivää hyvissä olosuhteissa ja viimeisenäkin päivänä sykkeet nousivat maksimitasolle. Ennen ei ole niin käynyt joten keho toimii erinomaisesti. aerobisen kynnyksen watit ovat nousseet vajaan 5 prossaa joten hyvältä näyttää ennen kisaa. Hiukan olen ehtinyt katsoa starttilistaa ja eihän sieltä  ilmaiseksi pisteitä saa. Pisteet kuitenkin jaetaan vasta maalissa eikä starttilistan perusteella joten ensi sunnuntaina ollaan viisaampia miten kausi jatkuu
reeniintoa

perjantai 22. elokuuta 2014

Terve Pirkkalasta.
Kuopion jälkeen tein pari hyvää harjoitusta ja Tahkolla tulikin jo ihan hyvä suoritus. Torstaina ennen reissua kävin Simon kanssa kuohussa ja kuvattiin tekniikkaa,  viime kerrasta olikin kulunut vähintään 6 vuotta. Aika kulmikkaan näköiseksi on uinti muuttunut mutta perusajatus on ihan ok tasolla. Alkuasennossa oli selkeä virhe ja loppuveto oli hiukan liian lyhyt vaikka se aikaisemmin on ollut minulla vahva. No eihän virheitä hetkessä korjata mutta selvästi uinti oli parempaa kisassa kun huomioin nämä asiat. Hiukan kestävyys vielä  vajaata mutta suunta  kuitenkin ylöspäin. Toisaalta  miltei 6 viikkoa oltu telakalla, silloin on alkuun helppo saada kunto nousemaan. pyörän eka kierros sujui hyvin mutta toisella kierroksella alkoi kuitenkin reisi vähän väsyä ja se viimeinen vaihde vielä puuttuu. Juoksussa oikeastaan aikalailla samanlaista, perusvauhti ihan hyvä mutta ei pysty pistämään keho vielä tarpeeksi ahtaalle. Kisa oli hienosti järjestetty ja puitteet isommankin kisan järjestämiseen erittäin hyvät. Toivottavasti ensi vuonna on vieläkin enemmän viivalla väkeä.

Nyt on noin 7 viikkoa kisaan ja jos harjoittelussa ei tule isoja takapakkeja pitäisi kunto olla kohdillaan 5.10. Heti eka pieni takapakki tuli kun veistelin puukolla peukalon halki, onneksi ei tarvinnut tikkejä mutta viikon uintitauko kuitenkin.
 Harjoitteluintoa