maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kisaraporttia

Terve tässä vähän kisaraporttia








Aamun valmistautumiset sujuivat rutiinilla ja kaikki tuntui olevan kohdillaan ennen starttia. Lämmittelynä tein juosten. Pikku verran jälkeen muutaman vedon, jotta hengitys lähtisi heti alussa toimimaan. Mielestäni onnistuin siinä, mutta jostain syystä alku oli normaalia kankeampaa ja ero kärkeen kasvoi ripeästi.

Uinti kyllä alkoi tuntua paremmalta, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä ja en päässyt siihen porukkaan johon mihin olin ajatellut raheet riittävän. Pyörän alkuin tuntui herkältä ja kevyeltä juuri sellaiselta kuin pitäisikin, vauhti alkoi kuitenkin hiipua ja ero kärkiporukkaan kasvoi tasaisesti. Myös oli kovaa särkyä takareisissä ja se hankaloitti polkemista.

Juoksukin alun jälkeen tuntui hyvältä mutta 10km kohdalla tuli ongelmia, jotka eivät hellittäneet vaan verottivat kilometrivauhtia sen verran, että nousu paremmille sijoille oli mennyttä. Tästä ei siis jäänyt tällä kertaa muuta käteen kuin kipua ja särkyä, toivottavasti seuraavassa koitoksessa saisin kunnon edellyttämän suorituksen taikka vaikka vähän yli. Ei muuta kuin lisää reeniä.

terkuin, Jarmo

2 kommenttia:

  1. Ei se aina voi mennä nappiin, hyvin sää vedät.

    VastaaPoista
  2. Milloin on seuraava kilpailu, jossa tarkoitus kartuttaa pistetiliä Konaa ajatellen?

    VastaaPoista