keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

10 päivää kisoihin ja harjoittelu on muuttunut kevyemmäksi. Peruskunto on tehty tammi ja helmikuussa, eli sitä ei enää ehdi kehittämään tähän kisaan. Kevyillä palauttavilla harjoitteilla ja lyhyillä terävillä vedoilla yritän saada kehosta suorituskyvyn nousemaan. Hyvä tuntuma on joka lajiin ja vauhtikin on ollut hyvää, joten kevennys on selvästi auttanut eikä enää pitäisi olla vaaraa harjoitella liian kuluttavasti. viimeistään valmentaja pistää jarruja päälle jos ei meinaa malttaa pysyä pilttuussa. Ratatreeni viimeviikolla oli 2x3km kiristäen ja päälle 2km maratonvauhtia ilman taukoja, aikaa meni noin 34min ja tuntuma oli hyvä. Toivottavsti vauhti siirtyy myös kisaan. Sunnuntaina oli avovesikisojen vuoro ja sain hyvän tuntuman siitä miten oikeassa kisassa tekniikka ja rytmitys pysyy kasassa. 3.8km uinti tapahtui soutustadionilla ja sitä oli helppo seurata sivusta. Aikaa kului 44min ja 22s, ihan hyvä aika. Voittaja veti 41.47 ja on ollut aussien 5km avovesimestiksissä 4. avoimessa sarjassa viime vuonna - ei siis ihan turha kaveri, vaikka vetikin ilman märkkistä.  Valmentajani Risto Niemelä, joka on tullut tänne auttamaan loppuviimeistelyissä, sanoi uintini muuttuneen taloudellisemmaksi ja rennommaksi. Potkut ovat vähentyneet ja hengitysrytmitys toimii paremmin nyt kun otan happea joka vetoparilla. Eniten uinnin kehitykseen on tietenkin auttanut lisääntynyt altaassa käynti  ja siellä keskittyminen käsien vahvistamiseen sekä vetorytmitykseen. Mulle ei vain toimi se että otan happea joka 3. veto. Pyörällä olen tehnyt lenkkejä maltilla, eilen oli kovempien vetojen vuoro ja mukavasti tuntui kulkevan vaikka ihan suoraa vertailua ei voi tehdä, koska tuuliolosuhteet vaihtelevat paljon. Ainakin 53-13 tuntuis pyörivän myös vastatuuleen ihan ok. Tänä viikoloppuna on triathlon word cup Mooloolabassa ja itse ajattelin osallistua mailin avovesikisaan, itse pääkisan seuraan radan varrelta jätskiä syöden.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja erityisesti lehmänhermoja loppuviimeistelyyn!

    -Kaapo

    P.S. Kukas Alfred on nussinut sun viime vuoden ja alkuvuoden blogimerkinnät?

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Jamo. Ne viime vuoden blogimerrkinnät meni, kun Risto päivitti saitille Javan

    -pete

    VastaaPoista