Terkkuja Tempe Arizonasta !
Tulomatka meni mukavasti, ainoastaan yksi matkalaukku teki pienen lisäkeikan.
Aikaeroon sopeutuminen on mennyt yllättävän kivuttomasti. Ehkä on auttanut, että kaikki paikat jo ennestään tuttuja. Raitsikkapysäkki hotellimme vieressä, sillä pääsee viidessä minuutissa kisapaikalle. Uimahallille ja yliopiston urheilukeskukseen noin kilometri matkaa.
Alkuviikon aamuisin lämpöä 15 C ja iltapäivällä 30 C. Kisapäiväksi luvattu aamuksi 11 c ja päivällä lämpiää 21 C, Ei huono kisasää, jos pitää paikkanssa.
Treenit olleet lyhyitä, matkasta palauttavia. Tuntuu, että päivä päivältä olo paranee, toivottavasti sunnuntaina parhainmillani.
Tänään haetaan kisakamat, huomenna pro-briefing ja lauantaina ekaksi uinti kisapaikalla ja sitten pyörän luovutus.
Kisa alkaa aamulla paikallista aikaa aamuhämärässa klo 06.45, pro-naisilla 06.50 ja age-groupit kaikki yhtä aikaa 07.00. Uinnin lähtö keskellä jokea. Pyörällä kolme edestakaista kierrosta moottoritiellä ja juoksu kaksi kierrosta joen rannalla kahta puolta.
Suomen ajassa mun lähtö on 15.45 ja kisaa voi seurata netissä livenä esim. osoitteeksi Tempe IM 2013.
Hello from Tempe
Jamo
torstai 14. marraskuuta 2013
torstai 7. marraskuuta 2013
Terve
Nyt on palattu leiriltä, joka sujui hyvin. Panostin
pyöräkunnon nostoon ja uin myös normaalia enemmän. Juoksua tein vain
ylläpitävästi, koska mielestäni saan paremman lopputuloksen jos pyöräosuus
sujuu nopeammin. Tein myös saliharjoittelua kevyesti. Sen avulla sain jalat
hyvään vireeseen ennen siirtymistä muihin harjoitteisiin. Tehoharjoittelua tein
sopivasti uiden ja pyöräillen mutta hiukan maltilla ettei seuraavana päivänä
tarvinnut vain palautella edellisen päivän kovan vetoharjoittelun takia. Kokonaisharjoittelua tuli sen verran
reippaasti, että nyt vain oikeastaan teen kevyttä harjoittelua ja kuuntelen
kuinka kunto nousee levossa. Toivottavasti sitten viikon päästä sunnuntaina on
kuntopiikki ja tulisi sellainen suoritus, jolla irtoaisi kunnon pistepotti ja
samalla palkintopallisijoitus.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Moro Pirkkalasta.
Kelit kylmenivät viime viikolla pakkasen puolelle joten siirryin sisäpyöräilyyn, hiukan tylsää mutta tehokasta. Rullilla ajoin miltei joka päivä tehopainotteisesti noin tunnin siivuja sykkeillä 150-170. Lisäksi ohjelmaan on kuulunut muutama tehokas uintireeni (sarjoina 10x400 lähtö 5"15, ja 30x100 lähtö 1"20) sekä juosten perusvauhtia, joissa vauhtileikkittelyä mukana. Salilla tein pääsääntöisesti lyhyitä teräviä sarjoja pitkällä palautuksella. Ennenvanhaan kun kävin tekemässä voimareeniä sain vain lihakset tukkoon, eikä hankittu voima siirtynyt lajiin. Nyt tuntuisi olevan toisin. Eikä salilla hikoilu ole myöskään tuonut painoa lisää lihasten kasvun takia vaikka voimaa on tullut hiukan aloitustasoon verrattuna lisää. Toivottavasti sitten kisassa se näkyisi vahvempana kokonaissuorituksena ja palautuminen olisi nopeampaa paremman lihaskunnon takia.
Nyt on muutama päivä ennen Barcelonaan menoa joten otan loppuviikon hiukan kevyemmin jotta saisin leirillä tehtyä kunnon laatureeniä. Arizonan pyöräreitillä on 3 kierrosta ja ennen kääntöpaikkaa on pitkä loiva nousu joten olisi tarkoitus käydä ajamassa Gironassa päin josta löytyy samanlaista maastoa. Muutama kova ja terävä yhdistelmä-reeni rantatietä kuuluu ohjelmaan myös. Uintia on käytävä reenaamassa puvulla meressä kun on mahdollisuus, olisinkohan elokuun lopussa viimeksi uinut avovedessä. Ensi viikolla leirikuulumisia.
Jos muuten olet suunnitellut auton ostamista tai vaihtamista uudempaan niin kannattaa ottaa yhteyttä Hämeenlinnan Vaunulaan ja tehdä hyvät kaupat. Minun nimen voi mainita jos vaikka sillä saisi parempaa palvelua.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Terve Pirkkalasta
Taas ehti pari viikkoa lipsahtaa viime päivityksestä.
Siinä ajassa on alkanut kunto pikkuhiljaa nousta siitä montusta mihin Kalmarin kisan jälkeen jäin.
Olen päässyt eroon kivuliaista jalkasäryistä, jotka vaivasivat aloitettuani uudelleen harjoittelun.
Säännöllinen venyttely, saliharjoittelu ja lihashuolto ovat auttaneet ja pitkilläkin juoksulenkeillä kipu on pysynyt poissa. Toivottavasti vielä ensi viikolla pääsen tekemään pari kunnon pyörätreeniä ennenkuin keli muuttuu liian kylmäksi ajaa ulkona. Viimeistelyn saan onneksi tehtyä etelässä, jossa olen tämän kuun loppussa 10 päivää. Sitten vajaa viikko kotona ja kisaamaan Arizonaan.
Nyt siirtyminen uintireeneihin sujuu helpommin kun sain hankittua Fordin Hämeenlinnan Vaunulasta sopivalla sopimuksella. Kyllähän sitä juosten tai pyörälläkin hallille pääsee, mutta varsinkin kelien muuttuessa kylmemmiksi siitä tulee hankalaa. Nyt pitäisi uinti määrienkin nousta ja saan lisää laatua treeneihin.
Pyöräharjoitteluun olen koittanut panostaa ajamalla miltei joka päivä joko ulkona tai rullilla sisällä, eilen tosin oli tahmeaa ja tänään pidin vapaapäivän perheen parissa. Ensin ulkoilua lähimetsässä majaa lasten kanssa tehden, sitten kotona haravointia+ polttopuiden siirtämistä sisätiloihin. Iltapäivällä Inkun uintitreeni ja liukurileikkejä jätskin kera.
Ensi viikolla on tarkoitus tehdä pari pitkää pyörälenkkiä tai yhdistelmää mutta jos on kylmää ja sateista on suunniteltava toisin. Yksi pitkä juoksu järven ympäri ja yksi treeni radalla ainakin kuuluu suunitelmiin, loppuviikosta käynti Lahdessa kruunaa syysloman.
Arizonan jälkeen heti 23-25.11 viikonloppuna olisi tarkoitus pitää tri-viikonloppu Nokialla.
Ideana olisi keskittyä laji- tekniikoihin, luennoida kausisuunnitelusta ja rytmityksestä kuinka harjoitella oikein. Enemmän tietoa löytyy sivuilta pedart.fi

sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Tervehdys taas täältä Pirkkalasta. Nyt on sitten alettu treenata uudestaan ja tavoite saada paikka Havajin IM kisaan vuodeksi 2014.
Ensin on keskityttävä pisteiden keräämiseen, jotta heinäkuun lopulla olisi tarvittava määrä pisteitä kisalippuun. Suunnitelmana on lähteänyt marraskuussa 2013 Arizonaan ja saada sieltä hyvä avaus pisteiden keruulle. Sen jälkeen on muutama kisasuunnitelma ensi kevääksi. Kisarytmitys pyritään kuitenkin tekemään sellaiseksi, että pystyn olemaan täydessä kisavireessä myös Joroisilla. Hankalaksi kesän kisojen suunnitelmassa on se, että hyviä mahdollisia kisoja on vain muutama.
Vuoden sisään olen tehnyt IM matkan kisoja jo 4 ja se tarkoittaa, ettei pitkiä harjoittelujaksoja ole tullut kuin Australiassa (8viikkoa) ja ennen Itävallan kisaa (7 viikkoa). Sen jälkeen olen joko valmistautunut taikka palautellut kisoista.
Lähtökohta tulevaan IM kisaan on haastavampi kuin viime vuonna tämän takia. Kaksi viikkoa Ruotsin kisan jäkeen aloin tehdä pientä lihaskuntotreeniä salilla, mitä olen hiukan laiminlyönyt enemmän ja vähemmän aikaisemmin. Nyt olen ehtinyt harjoitella 3 viikkoa ja käynyt salilla 2 kertaa viikossa. En ole tehnyt voimakestävyyttä enkä perusvoimaa vain hermostollista maximivoimaa ja se on tuntunut toimivan ja olen saanut siirrettyä voimaa myös lajivoimaksi. Voimaharjoittelun lisääminen ohjelmaan tuntuisi tuoneen sen lisä ärsykkeen mitä olen kaivannut, jotta saisin sen viimeisen lisäyksen pyörävauhtiin.
Olen myös panostanut enemmän ruokapuoleen(proteiini) ja muistanut ottaa tarvittavat Fastin lisäravinteet ja vitamiinit, jotta palautuminen ei olisi ainakaan ravinnosta/ravinteista kiinni. Erityisen hyvin tuntuisi toimivan BCAA ja glutamiini, palautus ja night-time proteenia unohtamatta. Mangesium-suihke on ollut myös koekäytössä ja krampit ja niiden tunne kovissa treenisarjoissa on pysynyt poissa.
Nyt on vielä n 5 viikkoa aikaa hieroa kunto kohdilleen. Toivoa sopii, ettei kelit menisi kylmemmiksi vielä muutamaan viikkoon. Lokakuun lopussa olen menossa Calellaan Espanjaan viimeistelyleirille. Suomessa on mahdotonta tehdä lokakuun lopussa kunnon treenejä; +1 astetta lämmintä, pohjoistuuli, räntää ja 150km lenkki edessä aeroasennossa aika-ajopyörällä saattaa tuntua melko karulta hommata ja nakertaa motivaatiota kovimmiltakin karjuilta vaikka välillä olisikin myötästä.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Tervehdys taas innokkaat lukijat. Viime viikko meni odotellessa tuleeko ironman.com:ista vahvistusta saavutetusta Hawajin pro-sarjan kisapaikasta. Sitä ei kuulunut joten tämän vuoden tavoite ei onnistunut siltä osin, kuitenkin tein hyviä osakilpailuja ja sain pyöränkin kulkemaan mukavasti aina välillä. Pyörään on saatava vielä yksi vaihde lisää, jotta myös heikompana päivänä vauhti olisi riittävää eikä tarvitsisi ottaa tolkuttomasti kilpaveljiä kiinni juoksuosuudella.
Pidin hiukan kevyempää harjoittelua pari viikkoa ja nyt olisi tarkoitus aloittaa harjoittelu ensi vuoden kisoihin, ensin huikan kevyemmin ja lihaskuntovoittoisesti ja parin viikon päästä normirytmiin sisällyttäen saliharjoittelun ohjelmassa. Se on ollut hiukan vähäistä viime aikoina.
Myös kisakalenteri on suunnitteilla, todennäköisesti lähden taas Tempeen hakemaan pisteitä ensi vuodeksi. Sitten suunnitelma on vielä auki mutta pisteitä on oltava kasassa heinäkuun 2014 lopussa tarvittava määrä. Silloin 40 ensimmäistä saa paikan ja elokuulle jää vain 10 paikkaa jäljellä. Viimeisten kymmenen paikan saaminen on hankalaa koska Amerikassa on mestaruuskisat tuplapisteineen. Ja sehän on sen verran raskas kisa, että valmistautuminen pääkisaan vaikeutuu, paitsi niille joilla on tavoite sinne pääsy eikä siellä menestyminen.
Ensi vuoden budjetti tulee olemaan melko iso, jotta leiri- ja kisasuunnitelman saisi vietyä järkevästi läpi, onneksi taustalla on jarmo "family" tiimi ja uskon että homma onnistuu vaikkakin taloudellinen tilanne on mitä on.
Myös tämän kuun lopussa olisi tarkoitus järjestää triathlon-leiri Kangasalla kaikille mahdollisislle triathlonista kiinnostuneille. Jos asia kiinnostaa niin käykää www.pedart.fi sivuilla tutustumassa asiaan.
Tässä vaiheessa en voi kuin kiittää niitä jotka ovat olleet tukemassa ja auttamassa tässä projektissa, toivottavasti ensi vuonna samaan aikaan raportoin miten valmistatuminen Konaan etenee.

maanantai 19. elokuuta 2013
Terve,
Kalmarissa tuli kisailtua. Valmistautuminen oli lähinnä
palauttelua Klagenfurtin ja Joroisten kisasta. Mitään varsinaista
harjoittelujaksoa en pystynyt tekemään. Lisäksi pohkeeseen tuli
kramppi/hermopinne, jonka takia juoksuharjoittelu oli mahdotonta. Jopa
osallistuminen tuntui välillä mahdottomalta.
Tämä oli neljäs täysimittainen Ironman- kisa marrakuusta
lähtien ja kruununa vielä uintimaraton joulukuussa ja Joroinen heinäkuussa.
Alla 5. sija Tempe Arizonassa, 17. Melbournessa ja 4.
Arizonassa, joten Havaijin pisteiden metsästykseen oli vielä saatava
onnistuminen. Ihan siis riskillä mentiin, koska palautuminen oli vielä vajaata.
Matka autolla ja lautalla Simon ja Riston kanssa meni
leppoisasti. Saavuimme Öölantiin keskiviikkona, missä tein lopullisen
kisavalmistelun ennen kilpailua.
Itse kisassa uinti alkoi lupaavasti, kun eka kierros meni
seitsemän miehen, anteeksi kuuden miehen ja yhden naisen letkassa. Jodie Swalow
veti ja rantautui ensimmäisenä. Itse tein pienen suunnistusvirheen ja putosin letkasta ja olin n.1.30 min
jäljessä vaihtoalueella.
Pyöräily oli tasaisella ja erittäin tuulisella reitillä. En
saanut missään vaiheessa kunnon vauhtia pyörään ja tulin vaihtoon kymmenentenä.
Sekä uinti että pyöräily olivat ylimittaisia, siitä ”huonot”
osuusajat.
Juoksu lähti mukavasti ja osa edellä olevista kilpailijosta
maksoivat velkaa kovasta pyöräilystä. Toinen kierros kolmesta oli vaikeahko,
mutta pystyin kiristämään kolmannella ja tulin maaliin neljäntenä. Koko kisan
ajan tunne oli pikkasen väsynyt, eikä ollut parhaimmillani.
Silti olen tyytyväinen suoritukseeni ja sijoitukseeni.
Erityisesti juoksun 2.50 aika oli kohtuullinen. Kisa oli hyvin järjestetty ja
tunnelma pikku kaupungissa loistava.
Elleivät sijat 5., 4. ja 4. riitä Havaijille, olen kuitenkin
tehnyt parhaani ja se siitä. Lopullisesti asia ratkeaa ensi viikonloppuna.
Mikäli en pääse
Havaijille, ei urani lopu, vaan aloitan ensi vuoden harjoittelun suunnittelun.
Jarmo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)